Omatahtista ja maksutonta opiskelua kiitos!
Thursday, March 11th, 2010
Viimeaikaiset ehdotukset korkeakoulutuksen ”tehostamiseksi” ovat saaneet suurta vastustusta opiskelijoilta- ja syystä. Condus Ry:n hallitus vaatii, että Suomen koulutusjärjestelmän, korkeakoulutus mukaan lukien, tulisi perustua tasa-arvoisuuteen. Opetusministeriö linjaa verkkosivuillaan koulutuspolitiikasta näin:
”Sivistyksellisiin oikeuksiin kuuluu myös, että julkisen vallan eli valtion ja kuntien on turvattava jokaiselle Suomessa asuvalle yhtäläinen mahdollisuus saada kykyjensä ja tarpeidensa mukaisesti myös muuta koulutusta sekä kehittää itseään varattomuuden sitä estämättä.”
Yhteiskunnan taholta on kuitenkin viimeaikoina väläytelty visioita tonnin lukukausimaksuista, opintoaikojen ja -tahdin rajaamista entisestään ja toisen tutkinnon muuttamista maksulliseksi. EU ja ETA- maiden ulkopuolisilta opiskelijoilta on jo mahdollisuus periä lukukausimaksuja. Koulutuksen tasa-arvoisuuden periaate ei toteudu näissä ehdotuksissa, vaan väistyy väärin ymmärretyn kilpailukyvyn ja tehokkuuden tieltä.
Lukukausimaksut synnyttäisivät epätasa-arvoa opiskelijoiden välille ja mahdollisesti viivästyttäisivät tutkintoja entisestään opiskelijoiden työskennellessä nykyistä enemmän maksujen kattamiseksi. Ehdostusten ideaalityyppinä on käytetty nopeasti valmistuvaa, moniosaavaa ja innovatiivista opiskelijaa joka maksaa yhteiskunnalle mahdollisimman vähän. Ideat ja osaaminen tarvitsevat aikaa kehittyäkseen eikä näin ollen ole järkevää kiristää jo ennestään opintopisteisiin sidottua opintoetuusjärjestelmää. Tulevaisuuden työelämän moniosaajia ei myöskään valmistu tekemällä toinen tutkinto maksulliseksi - kynnys koulutuksen ja osaamisen kehittämiseen tulisi pitää mahdollisimman alhaisena ja tasa-arvoisena, ja kehittää sitä vastaamaan paremmin näitä tavoitteita.
Condus Ry:n hallitus katsookin, että kilpailukyky ja kehitys tulisi ymmärtää laajempana käsitteenä kuin leikkauksina, keppeinä ja korkeakouluopiskelijoihin kohdistuvina vaatimuksina. Tasa-arvoinen, maksuton ja omaehtoinen korkeakouluopiskelu on osallistuvan ja aktiivisen, innovatiivisen kansalaisen osaamisen kulmakivi myös tulevaisuuden muuttuvassa ja joustavuutta vaativassa yhteiskunnassa. Maksullinen putkitutkinto ei.
Condus Ry:n hallitus